top of page

TOIMITUSKETJUMME

Materiaali

Vaikka tekstiiliteollisuuden tuotantoa on tehostettu ja materiaalien käyttöä järkevöitetty, jää tuotannosta yli niin sanottua "hulpioreunaa", joka leikataan ja kerätään talteen. Käyttämämme raaka-aine on pääasiassa kotimaisen tekstiiliteollisuuden ylijäämää, mutta laadun ja värivalikoiman takaamiseksi joudumme käyttämään myös eurooppalaisten tekstiilitehtaiden raaka-ainetta. Noudamme materiaalia aina ison erän kerrallaan, minimoidaksemme kuljetuksen päästöt ja kustannukset. Hyödynnämme kaiken materiaalin tuotannossamme, joten tuotannostamme ei aiheudu jätteitä. 

 

Valmistus

Kaikki tuotteet valmistetaan käsityönä Turussa ja Jyväskylässä. Työntekijämme työskentelevät kotoa käsin, joten työmatkoista ei aiheudu päästöjä eikä kuluja. 

 

Pakkaus ja toimitus

Materiaalimme tulevat yleensä muovisissa pusseissa tai isoissa muovisäkeissä, jotka hyödynnämme valmiiden tuotteiden pakkauksessa tai energiajätteenä. Postitettavat matot pakataan kierrätettyihin pahvilaatikoihin tai paperiin. Pyrimme välttämään kaikenlaisen jätteen syntymistä ja turhan materiaalin hankkimista. Esimerkiksi tuotelaput kiinnitämme samalla kuteella, josta matot on tehty.  Paketteja postittaessamme yhdistämme automatkan muiden asioiden hoidon yhteyteen. Lisäksi kaikki tuotelappumme sekä muut markkinointimateriaalit on painettu ympäristöystävälliselle paperille.

 

Käyttö ja hoito

Pariisi-matto on kestävä ja helppohoitoinen tuote. Kaikki tuotteemme ovat vesipestäviä (40 asteen hienopesu) ja suosittelemme mahdollisimman vähän ympäristöä rasittavien pesuaineiden käyttöä. Pienemmät matot voi pestä omassa pesukoneessa, suurempien pesua suosittelemme pesulassa.

 

Hävittäminen/uudelleen käyttö

Maton elinkaari voi jatkua hyödyntämällä kude edelleen. Koska matot on valmistettu virkkaamalla, on koko matto mahdollista purkaa ja kutoa uudelleen esim. räsymatoksi. Tekstiilijäte, joka ei ole enää käyttökelpoista, voidaan toimittaa esim kierrätyskeskukseen, jossa se silputaan hyödynnetään muun muassa rättien ja vanujen valmistuksessa sekä tyynyjen ja patjojen täytteenä.

 

bottom of page